Suht sairas matka Etelä-Namibiaan

Tämä teksti oli unohtunut luonnostilaan liki neljäksi vuodeksi. Reissu oli pääsiäisenä 2016.


Hello World.

On tullut hieman matkusteltua tässä männä viikkoina. Tai no huhtikuussa, mutta nyt sitten jaksoin rustailla hieman alakuloisen blogitekstin aiheesta kuvasaasteella höystettynä.

Ennen itse asiaan menoa täytyy mainita, että paria päivää ennen suunnittelemaamme reissua Fish River Canyonille, Ai-Aisiin, Noordoeweriin, Luderitziin ja Sossusvleihin, kaksi suomalaisista vaihtareistamme joutui aika vakavaan auto-onnettomuuteen. Toinen heistä lähtikin päävammaisena matkaan. Mä jouduin varakuskiksi :D T. Tontsa joka on ajanut tasan kerran autokoulun jälkeen.

Päivä 1. Keetmanshoop

Kuten arvata saattaa lähtöasetelmat reissullemme olivat siis oikein mainiot ja matkaan lähettiin kolmestaan suomalaisittain. Eka etappi oli päästä Windhoekista n. 500 km etelään Keetmanshoop-nimiseen kaupunkiin. Yö hassusti sisustetussa afrikaaner-perheen pitämässä gueshousessa. Kiva aamupala, papukaijoja, hassu koira. Netti. Jee.

Maisemat näytti matkalla about tältä:

Päivä 2. Fish River Canyon

Pröystäilevän aamupalan ja papukaijan kanssa jutustelun (ks. kuvat) jälkeen ajeltiin Fish River Canyonille gueshousen emännänneuvomana maisemareittiä pitkin. Eka käytiin tankilla ja nostamassa rahaa suht hämärästä mestasta (seinää hakattiin lekalla vieressä).

Maisemareittiä ajaessa epäonnemme sitten alkoikin. Jossain vaiheessa ajaessani pitkin kuoppaisia teitä, tuulilasiin ilmestyi öljyä. Oltiin vähän et "oho mitäs nyt". Ajeltiin viel jonkin matkaa, mutta öljyä sen kuin roiskui. Eikait siinä. Pysähdyttiin ja epätoivoksemme Toyota Corollan moottoriöljytankin korkki oli poissa. Y-hyy. 

Käytiin ainoalla huoltsikalla syömässä ja itkemässä omistajalle. Omistaja neuvoi ajamaan Noordoewerin sijaan Rosh Pinahin kaupunkiin n. 200 km päähän, siellä kun "saatte varmana tuon öljykorkin autoonne". Ennen lähtöä teipattiin puolikas Schweppes-tölkki korkiksi ja lähdettiin matkaan kohti kanjonin leirintäaluetta, käytiin tsekkaamassa maisemat kanjonilla ja pystytettiin teltta.

Tässä kuvia Keetsmanshoopin pankkiautomaatista ja matkasta kanjonille:

Päivä 3. Ai-Ais ja Rosh Pinah

Aamusta sitten kohti Ai-Aisin kuumia lähteitä ja "kylpylää" joka kostautuikin pikkuiseksi lämmitetyksi uima-altaaksi. Pulikoitiin, kuunneltiin erään työntekijän stooreja siitä, kuinka he eivät saa palkkaa, vaan "we volunteer here". Nälkäisinä uimisesta nautimme surullisen näköiset oryx-pihvit  ranuilla ja ajelimme kohti Rosh Pinahia.


Matkalla Oranjejoen laitaa pitkin mulle tuli sikahirveä olo, mietin et varmaan auringonpistos iskenyt. Katottiin matkaoppaasta, että Rosh Pinahissa olisi vain 15 km kaupungista pohjoiseen leirintäalue. Klo on n. 17:30 kun saavutaan Rosh Pinahiin ja aurinko laskee kuudelta. Leirintäalueen portti löytyy, koitetaan soittaa, kukaan ei vastaa. Vartija hyppelee avaamaan porttia, muttei tiedä onko mestoja jäljellä.

No me sitten kiltteinä suomalaisina ajetaan sisään ihmettelemään ja huomataan että se 15 km on tosiaan aikamoista kinttupolkua ja autolla pääsi sen 10 km tunnissa. Kahden kilsan jälkeen käännyttiin takaisin ja soitettiin Four Seasonsiin. Oli huoneita.

Tässä vaiheessa mulla oli 10 x pahempi olo. Käydään kuitenkin syömässä hotellilla ja mennään huoneeseen, jonka ovat vallanneet muurahaiset. Jee kiva mesta. Mietittiin et aamulla käydään fiksaamassa auto Cymot-nimisellä korjaamolla..

Ilta tulee ja mulla on pakki aivan sekaisin. Menen nukkumaan ja kuulen kun matkakumppanini vuoron perään juoksevat vessaan laattaamaan. Ei vittu. Ruokamyrkytys.

Päivä 4. Rosh Pinah.

Aamu koittaa, kukaan ei saanut juurikaan unta. Yöllä ja aamulla mulla oli kuume noussut jo 39:ään ja mikään ei tosiaankaan pysynyt sisällä. Tässä vaiheessa peliin oli tullut vielä autovuokraamon yleisjantunen joka soitteli että "Ajelkaa Oranjemundiin 100 km päähän fiksauttamaan kaara.". Me ollaan, et ei helvetti kukaan voi ajaa tässä tilassa. Ville ajaa meidät kaupungin ainoalle terveysasemalle, missä näytetään kaikki niin surkeilta kuin voidaan.

Oksennan terveysasemalla, kaikki saadaan samat tropit ja rokotus pakaraan. Toi päivä oli kyllä oikeesti virallinen sairaspäivä. Nukuttiin ja maattiin ja muistuteltiin toisiamme lääkkeiden syömisestä. Ei syöty oikein mitään paitsi nesteytysjuomaa.

Nyt oltiin missattu päivä ja elettiin kait torstaita. Piti olla jo toista päivää rannikolla Luderitzissa, mutta oltiin muurahaisten keskellä perähikiän kaivoskaupungissa, jossa pitäisi olla oikeanlainen korkki tankkiin.

Päivä 5. Yhä Rosh Pinahissa

Aamusta olo oli jo kuin voittajalla ja käytiin aamupalalla totuttautumassa kiinteään ruokaan. Lähettiin Cymotiin ja toiselle korjaamolle. Ei korkkeja, mut "voidaan tilata ensi viikoksi". Juu ei.

Korjaamo 2. antoi meille jonkun jannun numeron Keetmanshoopissa ja soitettiin sille. "Juu löytyy korkkeja. Ajelkaa vaan tänne." Ajeltiin sitten se 400 km Keetmansiin jonkun kämäisen pikkukylän läpi. Korkki löytyi, jopa lisäöljytkin laiteltiin ja apumies pyyhki auton puhtaaksi. Mitä maksoi? Ei mitään.

Järkyttävän mukavia ihmisiä! Majoituttiin samaan hassuun gueshouseen, omistajaa vähä nauratti kun kerrottiin miksi tultiin takaisin. Jäi Sossusvleikin välistä..

Päivä 6. Takaisin Windhoekiin

Päätettiin lähteä päivää etuajassa takaisin kotija, ei vaan enää jaksanut takaiskuja. Auto oli kuin uusi tulomatkalla <3. Käytiin jollain random huoltsikalla, jonka pihalla oli muksuja kerjäämässä. Heitin ylimääräisiä safkojamme niille ja aika hyvin kelpasi penskoille.

Oi että oli ihana nähdä UNAMin kyltti kun tultiin takaisin "kotiin". <3

Se olikin 6 kuukautta Namibiassa

Kirjoittelen kotisohvaltani Suomesta. Tässä pientä reflektointia tältä viikolta.

Maanantaina oli surullinen päivä, kun juoksin ympäri UNAM:n kampusta halailemassa kavereitani ja ostamassa biltongia kotiinviemisiksi (Biltong = kuivaliha). Klo 11:00 shuttle haki minut lentokentälle. Koitin olla itkemättä taksissa, vaikka pala tuntui olevan kurkussa. Kentällä selvisi, että laukkuni ei ollut kuin puoli kiloa ylipainoinen, eikä ketään kiinnostanut laskuttaa siitä mitään.

Lennot menivät myös kaikin puolin mukavasti ja sain pitkällä lennolla kolme paikkaa itselleni ts. nukuin pitkiltäni. Rivillä takanani istuivat mm. Cambridgen yliopiston Taloustieteen emeritusprofessori, jonka kanssa heitettiin  aika levotonta läppää. Hän kuunteli kiinnostuneena juttuja Namibiasta. Mulla oli 11 h vaihto Lontoossa ja menin tapaamaan hyvää ystävääni kaupungille. Kiva homma, kun en ikinä ole Lontoossa vieraillut! Ainoa miinus oli 12 kiloa käsimatkatavaraa ja hiertävät kengät..

Kotona 00:30 tiistai-keskiviikkoyönä mua odotti hyvä ystäväni, joka oli pedannut mulle sängyn valmiiksi. Oli ihana myös ihanaa käydä suihkussa ja syödä Helsinki-Vantaalta ostamaani ruisleipää, vuohenjuustoa, goudaa, graavilohta ja meetwurstia. Aijai että maistui Suomi-herkut hyvältä! :P

Eka päivä Suomessa oli tosi outo, kaikki tuntui niin erilaiselta mm. se että kaikki puhuivat suomea.. Menin jopa väärälle puolelle tietä odottamaan ratikkaa, kun aivot olivat tottuneet vasemman-puoleiseen liikenteeseen! Kaupassa kaikki hinnat tuntuivat korkeilta. Ainakin yksi päätös on syntynyt Suomeen saapuessa: alkoholinkäyttö vähenee, kun eihän siideristä voi kolmea euroa maksaa kaupassa!! Huhhuh :D

Muuten piti käydä ostamassa uusi kännykkä varastetun tilalle ja hankkia nettiliittymä. Onneksi ei tarvitse (huom. tarvitse, eri asia haluaako) ostaa uusia vaatteita, koska nyt niitä on aika läjä Namibiasta ja Sambiasta kuskattu Suomeen. Mä oon myös neuroottinen rahojeni ja kännykkäni suhteen ja vieläkin meinaan piilottaa kaikki edellämainitut rintsikoihini kotoa lähtiessäni. Ei ne ehkä pölli niitä Suomessa niin hanakasti.. kai.

Kohta (joudun) palaa(maa)n duuniin, kun kiitettävästi on tilin saldo huvennut reissun aikana. Katsoin peiliin ja sieltä näkyi ruskettunut ihminen, jolla ajatusmaailma on muuttunut kertaheitolla. En enää voisi elää ilman afro housea tai räppiä. Niin mut on vaan nyt aivopesty. Ehkä opin myös sen, että vähemmälläkin pärjää. En jaksa nipottaa ja pinnani on kasvanut. Olen oppinut puhumaan kahta eri kieltä: afrikaansia ja nyanjaa. Oshiwamboksi osaan kysyä "mitä kuuluu setä/täti" ja sanoa kiitos.

Ihana reissu oli ja menisin uudestaan, jos voisin! Namibiassa viihtyy, jos on puhelias ja avoin tyyppi. En ehkä lähtisi sinne asti jurottamaan, on meinaan sen verran ihania tyyppejä siellä olemassa! Kiitos kaikille meijän Suomi-jengille, afrikkalaisille rakkaille ystävilleni ja Ruotsin vahvistuksillemme. Kaikille löytyy paikka sydämestäni. Kiva palata kotiin kuitenkin. :)

Pusuja ja haleja, tää blogi päättyy tähän!

Rakkain terveisin,

Tonppa a.k.a "Mutinta" (nyanjaa ja tarkoittaa the only girl, lempinimi jonka sain ystäviltäni helmikuun lopussa)

Terkkuja Livingstonesta!

Pari viikkoa on nyt tullut oltua reissun päällä. Matkustin UNAM:lta tuttujen opiskelukavereitten kanssa bussilla Windhoekista Sambiaan Livingstoneen, joka on tunnettu Victorian putouksista. Matka oli järkyttävän pitkä – about 22 tuntia köröteltiin bussissa, joka hajosi 100 km ennen määränpäätä.

No täällä ollaan oltu Norpan kanssa telttailemassa Jollyboysissa ja hyvin menee! Kelit on jees ja brunaakin on tullut. Käytiin safarilla, missä nähtiin n. 50 elefantin lauma, seeproja, kirahveja, kuduja yms ja sokerina pohjalla sarvikuono, joka imetti vauvasarvikuonoa. Aww.

Oon tavannut aivan huikeits tyyppejä täällä hostellissa. Ehkä mieleenpainuvin tyyppi oli eräs skottijäbä, joka on pyöräillyt Skotlannista Länsi-Afrikan halki Sambiaan ja aikoo pyöräillä maailman ympäri samalla reissulla. Vautsi! Lahjoitin ylimääräisen makuupussini ko. herralle, kun siltä pöllittiin puolet kamoista DRC:ssä. Tässä linkki tyypin blogiin jos kiinnostaa seurata tai jopa lahjoittaa herran matkakassaan: http://insatiablemeandering.blogspot.com

Windhoekiin paluu on joskus ensi viikon aikana, Suomeen lentelen elokuun 5. ja 6. välisenä yönä. Kuvia en jaksa tällä kertaa lisätä. Kaverit kattokoon fb:stä. :)

Cheers!

PS. Hyvä biisi: https://www.youtube.com/watch?v=WKdh7YD-QS0

Ylläreitä pylläreitä matkan varrelta

Namibiassa ollessa on jotkut asiat ihmetyttäneet ja yllättäneet kuin raiteille satanut lumi VR:n konsanaan. Tässä asiat sattumanvaraisessa järjestyksessä listattuna.

1. KAIKKIEN asioiden toimittamisen hiiiii-taaauuus ja epäloogisuus. Vaihdapa 100 euroa rahaa USA:n dollareiksi – jonota 3 tuntia pankissa, vaikka edessä on 5 muuta asiakasta. Mene vaihtamaan "valuutanvaihto"-nimiselle tiskille, jossa ei vaihdeta rahaa. Wtf?
2. African time. Sovi tapaaminen klo 12:00, ihmisiä alkaa tipahdella paikalle puoli kolmen aikaan ja puolet saapuvat ensi viikolla. Jees.
3. Bribing eli lahjominen. Hyvin yleistä ja varsinkin taksikuskeja sekä UNAMilla vartijoita on tullut kerran jos toisenkin lahjottua karkeilla, hedelmillä, aamupalaleivillä ja kylmänviileästi 10 dollarin seteleillä. 
4. Alkoholin ja muiden päihteiden edullisuus ja yleisyys. Kalja maksaa 0,5-1,5 euroa, marihuanaa myydään samalla hinnalla gramma ja röökiaski on n. 2-3 euroa. Trendinä tällä hetkellä on "leaning" eli kodeiiniyskänlääkkeen kittaaminen pullosta. Pullo maksaa jotain parin euron molemmin puolin. UNAM:lla hengailee ko. päihteitten huvi-, seka- ja väärinkäyttäjiä joka nurkilla. Varsinkin hostellien parvekkeilla haisee pilvi harva se päivä. 
5. Mitään ei tapahdu jos et avaa suutasi ja valita ylimmälle taholle. Minä tehtailin valituksia ja selvisin Namibiasta hengissä. Tosin kaikki eivät ihan tykänneet, kun valitin mm. siitä ettei oikeuksiani kunnioiteta, tai jotain lupausta ei pidetty.
6. Rikollisuus. Ks. alempi postaus
7. Drinking and driving eli rattijuoppous. Todella yleistä, ei voi välttää. Kaikki autolliset juovat ja ajelevat. Suuri kulttuuriero tässä suhteessa. Paikalliset poliisit eivät puhalluta ihmisiä juuri ikinä.
8. Apartheidin jälkipyykit. Sori vaan, kyl boerit/afrikaanerit ja mustat vaan asuvat omilla alueillaan ja menevät naimisiin oman väristen kanssa. Surullista.
9. Liikenne ja jalankulkijan oikeuksien puuttuminen. No voi jumankeuta, auto tulee kaukaa, näät sen ja se sut mut silti se ajaa sun päälle jos et usainboltimaisesti kirmaa tien yli tai hyppää metriä taaksepäin rotvallin reunalle.
10. Julkisten kulkuvälineiden puutteellisuus/puuttuminen. Kaupungissa kulkee julkisia busseja, joita kukaan ei käytä tai tiedä mistä ja milloin ne lähtevät.
11. Matkapuhelinten määrä. Kaikilla on täällä älypuhelin. Jonka ne kyllä yleensä kadottavat ensimmäisen käyttöviikon aikana joko taksissa tai yökerhossa. Mut selfie ja YOLO -meiningit ovat rantautuneet tännekin.
12. Palvelukulttuurin puuttuminen. Kassatäti mulkoilee, ei hymyile, ravintolan tarjoilija laahustaa, tuo vääriä ruokia jne. Ei hyvä.
13. Aikuisia yliopisto-opiskelijoita pidetään lapsina. Meininki UNAM:lla oli välillä kuin ala-asteella opettajien haukkuessa opiskelijoita idiooteiksi ja naispuolisia kanssaopiskelijoita laiskoiksi tytöiksi, jotka myyvät itseään yöaikaan kaupungilla. Justiinsa joo.
14. Pukeutumistyylien kirjo: Namibiassa voi hyvin nähdä ihmisiä perinteisissä herero-juhlapuvuissa tai vaihtoehtoisesti Uuno Turhapuro-verkkopaidassa, jonka alle on puettu rintsikat. Myös gay-kulttuurin edustajat ovat pukeutuneet hyvinkin vapaasti – miehiä minihameissa ja huulipunaa naamalla. Positiivista nähdä tällaista Afrikassa!
15. Eri heimojen edustajien erilaisuus (kärjistettynä). Namibiassa pääheimona on ovambot, sitten damarat ja namat, caprivilaiset, hererot, himbat jne.. 
• Damarat ovat kuin Suomen pohojalaaset, eka juodaan perseet, sitten puukotetaan kaveria. Niin ja nää kaverit on sit useimmiten työttömiä. 
• Ovambot taas käyvät töissä, suurin osa taksikuskeista ja tarjoilijoista on näitä. Mukavia heppuja – Namibian savolaiset luppakorvat.
• Hererot – Namibian stadilaiset. Ylpeää porukkaa ja hengailevat kaltaistensa kanssa.
• Himbat – tissit paljaana heilutaan toreilla ja turuilla. Tosin kuuluu heidän kulttuuriinsa.
• Caprivilaiset taas käyvät kirkossa lauantaisin, ovat suht neutraalia ja leppoisaa jengia. Pohjoisen porukkaa – lappilaisia.

Menoa ja meininkiä Windhoekissa vol. 2 – Rikollisuudesta

Heipparallaa.

Kun lähdin Namibiaan, tuttavani muistuttivat moneen kertaan, että Afrikka on niin vaarallinen ja pitää varoa, etten kuole/saa AIDSia/tule ryöstetyksi jne. No, onhan tässä nähty kaikenlaista matkan varrella, mutta en silti sanoisi että Namibia olisi mikään supervaarallinen paikka, vaikka seuraava lista varmasti antaa näin ymmärtää.

Tässä pikku listaa mitä suomalaisille ja paikallisille tuttaville sekä itselleni on muun muassa tapahtunut oleskeluni aikana:

-Näpistys yökerhon ulkopuolella. Mitä menetettiin: opiskelijakortti, 50 nad (n. 3 euroa), lompakko
-Auto-onnettomuus keskustassa. Mitä tapahtui: taksi ja juoppokuski törmäsivät, kaikki taksista sairaalaan, yhdelle lasia ja tikkejä naamaan, toiselle kallonmurtuma (nyt tosin ok kunnossa)
-Auto-onnettomuus keskustassa. Mitä tapahtui: kuski ajoi pilvessä ylinopeutta, yhdelle niskavammoja, toiselle käsi semisti muusiksi, kaikki parantuneet jo.
-Aseellinen ryöstö taksissa. Mitä menetettiin: lompakko, 200 nad (14 euroa), vanha puhelin. (Oli taksikuski joka ryösti. Luultavasti feikkitaksi)
-Silmänkääntötemppu ja ryöstö kauppakeskuksessa. Mitä menetettiin: pankkikortti ja 900 nad tililtä (n. 65 euroa)
-Ryöstö yökerhossa. Mitä menetettiin: uusi älypuhelin.
-Ryöstö kadulla keskellä päivää (Katutura). Mitä tapahtui ja mitä menetettiin: ryöstäjä viilsi puukolla uhriensa vaatteet auki, varasti kaiken arvokkaan, kuten puhelimet ja rahat. Uhrit joutuivat palaamaan koteihinsa vähissä vaatteissa.
-Auto-onnettomuus. Mitä tapahtui: kuski koomassa 3 viikkoa ja lopulta kuoli sairaalassa.
-Ryöstö baarissa. Mitä menetettiin: lompakko, ajokortti ja jonkin verran käteistä rahaa.
-Pahoinpitely. Mitä tapahtui: pahoinpidelty yhä elossa, ei tarkempia tietoja.
-Autoon murtautuminen. Mitä menetettiin: akku, kaiuttimet, ikkuna meni paskaksi
-Autoon murtautuminen. Mitä menetettiin: läppäri, laukku, ikkuna meni paskaksi

Kuulostaa varmaan järkyttävältä? No onhan tää. Täällä autot ajavat poikkeuksetta ylinopeutta, ilman turvavöitä, kuski kännissä/pilvessä, auto ylitäynnä kuljetettavia, liikennesääntöjä noudattamatta. Täällä valkoiset ja rikkaan näköiset mustat ovat poikkeuksetta eniten ryöstöjen kohteiksi joutuvia ja joka päivä näkyy kaupungilla ja kuulee joltain, että nyt lähti rahat/kännykkä tms.

Ei ole edes kovin erikoista, jos ryöstäjä vielä puukottaa kohdettaan, sillä kovin monet pikkurikolliset kuljettelevat veitsiä mukanaan. Kai pelin henki on se, että pienempien tuloluokkien ihmiset ovat pakotettuja keksimään tulonlähteitä ja tämä sitten ajaa rikolliselle tielle. Jos sinut ryöstetään, älä lähde perään. Saat puukosta.

Eli jos ikinä matkustat Namibiaan, ota hyvä ihminen kattava matkavakuutus ja älä levittele rahojasi julkisilla paikoilla. Älä mene mielellään yksin tuntemattoman taksikuskin kyytiin (hanki luottokuskeja) ja älä heiluttele uusinta älypuhelintasi yökerhoissa. Se lähtee jonkun toisen matkaan. Älä luota tuntemattomiin ihmisiin. Mene baareihin aina paikallisten kavereittesi kanssa ja hengaile aina tuttujen ympäröimänä. Varsinkin Katuturan baarikadulle on aivan turha mennä valkoisella joukolla ja olettaa tulevansa ehjänä tavaroineen takaisin. Naisena kannattaa laittaa käteinen raha rintsikoihin, sieltä ne tuskin lähtevät kenenkään matkaan (poikkeuksiakin on).

Paikallinen poliisilaitos on käynyt tutuksi, ja siellä jonottaminen on kyllä aika tuskastuttavaa. Älä odota liikoja – et tule ikinä näkemään omaisuuttasi enää, vaikka puhelimien jäljittäminen on ihan mahdollista jos on tuttu poliisisetä. Ei välttämättä silti onnistu.

Ne päivät kun mitään ei tapahdu ovat mukavia. Kun on luottofrendejä, myös reissukin on kivempi ja näet paikkoja, joihin muuten ei olisi mitään asiaa.

Sellaista täällä.

Cheers,

Tonppa

Lukukaudesta, lomista ja kokeista

Alright,

Meillähän Suomessa koulu alkaa syksyllä eli elo-syyskuussa. Namibiassa kouluun mennään tammi-helmikuussa eli heidän ”syksyllä”. Semester 1 on tammikuun lopusta kesäkuuhun ja lomia välissä kyllä riittää.

Huhtikuussa oli reilun viikon pääsiäisloma tai ”semester break” ja vapun aikaan taisi olla torstaista maanantaihin erilaisten vapaapäivien kimara, joten kouluun ei tarvinnut mennä. Semester 1 aikana meillä on yleensä yhtä kurssia kohden 0-2 kirjallista tehtävää, 2-3 koetta (joista yksi uusintakoe) sekä final exams, jotka alkavat toukokuun lopulla.

Pakko myöntää, että suomalaiseen opiskelutahtiin verrattuna täällä hommat kasautuvat kyllä loppupäähän aika pahastikin, sillä on aivan normaalia, että yhtenä päivänä on yhden esseen dedis ja pari koetta. Usein välikokeista ilmoitetaan max. viikkoa ennen koepäivää ja uusinnoista vielä lähempänä koetta. Eli aika vähän pystyy suunnittelemaan elämäänsä. Mulle esim. pamahti afrikaansin kielen suullinen koe ensi viikon alulle ja nyt eilen ilmoitettiin, että kokeessa tulee pitää viiden minuutin puhe opettajalle. Voi apua!

Byrokratiasta vielä sen verran, että politiikan kurssini on ihan kakka. Ukkeli päätti reputtaa minut ja suomalaisen vaihtarikaverini esseet, koska emme liittäneet jotain ”tiettyä artikkelia” esseidemme oheen. En tajua. No jouduttiin tästä hyvästä viikon varoitusajalla lukemaan n. 100 sivua artikkeleita ja tenttimään korvaavan kokeen. Kai menee läpi.

UNAM:lla kaikki arvosanat tulevat prosentteina sadasta. Täällä vaaditaan ainakin 40 % CA mark (en saa päähäni mistä lyhenne), joka käytännössä merkitsee sitä, pääseekö final exameihin mukaan vai ei. CA koostuu yleensä kurssikokeiden keskiarvoista ja esseen prosenteista. Esim. jos koe 1 = 80 % ja koe 2 = 30 %, niin CA = (80 + 30)/2 = 55 % ja loppukokeeseen pääsee hyvillä mielin. Itse olen saanut historiasta reilut 80 % kahdesta eri kokeesta (miltei lukematta), turismista 64 % ensimmäisestä kokeesta, maantieteen aineesta 100 %, politiikan kokeesta 64 %, afrikaansista 1. kokeesta 55 % ja 2. kokeesta 90 %. Aika laiskasti olen lukenut kokeisiini.

Tuntuu, että täällä painotetaan enemmän ulkoa opettelua kuin oikeaa oppimista. Turismiopeni tykkää listata asioita ja kysellä kokeessa tyyliin ”Mitkä 5 tekijää..” tai ”Mainitse 3 tärkeintä toimijaa..” tai ”Mikä on x:n mukaan määritelmä y:lle”. Huoh. Yllättävän moni opiskelija on aivan kujalla ja reputtaa kokeensa. Meillä historian kokeissa on aina Afrikan kartta, jonka avulla kysellään valtioiden ja pääkaupunkien nimiä. Tämä tehtävä on ollut ylitsepääsemättömän vaikea monille ja moni tuttu onkin repinyt alle 20 % arvosanoja molemmista kokeista. Oh dear.. Neuvoin muutamalle tutulle etsimään Googlesta Africa map quiz-pelejä, joilla voi harjoitella paikannimiä.

Semester 1 ja loppukokeiden jälkeen namibialaisille koittaa kuukauden talviloma, jolloin kaikki katoavat UNAM:lta kotiseuduilleen ja kaikki joutuvat muuttamaan tavaransa kampukselta kavereiden nurkkiin Windhoekiin. Pitää itsekin katsoa missä asustelen loppuajan.

Mulla loppukokeet loppuvat tosiaan 11.6. jonka jälkeen tarkoitus olisi tehdä graduaineiston keräilyä eräässä kylässä. Katsotaan miten aika riittää, kun lähtö Suomeen häämöttää jo heinäkuun 9. päivä. 

Tot siens!

Vierailu Home of Good Hopeen

Voi että.

Hieman on aikaa vierähtänyt siitä, kun tänne viimeksi mitään rustailin.

Tällä kertaa ajattelin kertoa hieman Windhoekin slummeimmalla asuinalueella sijaitsevasta Home of Good Hopesta, joka toimii hieman kuin orpokoti, tavallaan kuin päiväkoti. Pääperiaate on, että paikkaa pyörittävä mukava musta nainen perusti köyhemmille (usein HIV:n takia orvoiksi jääneille tai muuten huonompiosaisesta perheestä tuleville) lapsille paikan, johon voi tulla syömään ja leikkimään toisten lasten kanssa.

Menin eräänä tiistaina Suomi-tyttöjen kanssa muutamaksi tunniksi auttelemaan ruokahuollossa: paikassa kun ei ole kuin omistajatäti ja hyvällä lykyllä muutaman muksun äiti apukätenä. Lapsiahan tuolla käy päivittäin safkailemassa n. 500 kpl. Eli aika haipakkaa kyllä.

Päivän ekat muksut odottamassa lauluhetken alkua.

Päivä alkoi muutamalla laululeikillä ja rukouksella. Lapset kerääntyivät leikkihuoneeseen/ ruokailutilaan (talon ainoa huone) penkeille odottelemaan muiden lasten saapumista ruokahetkeen.

Ruokana maissipuuroa pieni kauhallinen ja tilkka maitoa.

Pienimmät saivat ruokaa ekana ja näytti maistuvan kaikille. Ensin haettiin pap eli maissipuuro ja siihen maitotilkka, jonka jälkeen lautanen vietiin itse Suomi-tytöille, jotka tiskailivat innokkaina. Tämän jälkeen jokainen muksu jonotti kiltisti puoli kuppia mehua ja yhden pienen hedelmäpalan (omppua tai appelsiinia). Ruoat ostetaan lahjoitusrahoilla tai saadaan joiltain tahoilta lahjoituksina. Hedelmät, joita paloittelin olivat osittain mätiä ja otti kyllä sydämestä leikellä ja antaa miltei syömäkelvottomia paloja joillekin lapsista. :(

Vähän enemmän porukkaa kokoontunut odottelemaan. Klo n. 10:30.

Mehun ja hedelmänpalan jakopiste. 

Mukit annettiin likaisena seuraavan muksun käyttöön. Täytettiin vaan puolilleen mehulla.

Ruokailun jälkeistä leikkimistä. Klo n. 12.

Ruokaa aamulla hakemaan tulleet lapset leikkivät syötyään yhdessä ruokatilassa. Toinen, 300 päinen satsi lapsia olisi tulossa koulun jälkeen n. klo 13.

Home of Good Hopessa on myös värityskirjoja.

Penskat leikkivät pienempiensä kanssa.

 Hieman kävi sääliksi, kun kuulin että muutama lapsukaisista oli aika pahastikin kehitysvammainen, sokea ja/tai HIV-positiivinen ja moni oli orpo vielä kaiken lisäksi. Yksi esiteini-ikäinen poika hymisi ja keinui itsekseen ja yritti hakea ruokaa monta kertaa. Toinen sokea ja kehitysvammainen kaveri koetti kanssa saada useamman hedelmäpalan. Oli vaikea sanoa ei, mutta pakkohan se on, kun on tulossa aika läjä muita nälkäisiä suita monen kilometrin päästä ruuan ääreen. Aika moni lapsi myönsi suoraan, kun kysyin ovatko saaneet jo oman hedelmänsä ja mehunsa. Tavat on siis hallussa. :)

Linssilude tarttui syliin. Tuolla muksulla oli äitikin mukana ja antoi luvan kuvata.

Sisko ja sen sisko.

Nää pari muksua, jotka esiintyy joka kuvassa tulivat Home of Good Hopeen äitinsä kanssa. Äiti olikin aika kärkkäästi vaatimassa lisää ruokaa hänen lapsillensa. Ei voitu antaa, mutta kyllä taisi livahtaa vähän hedelmiä mutsin taskuun. ;)

Tuonne voi viedä mitä vaan lahjoituksia lasten/aikuisten vaatteista ruokiin tai leluihin. Kaikki kelpaa ja otetaan ilolla vastaan. Pitääkin mennä taas joku päivä pistäytymään ja viemään samalla jotain tuomisia. :)

Omistajatäti kertoi, että heille on hakemus vetämässä kaupungille, jotta he saisivat rakentaa suuremman talon aivan nykyisen lähelle, jotta osa orvoista lapsista voisi muuttaa kokopäiväisesti asumaan sinne. Monet orvot asuvat nykyään isovanhempiensa kanssa, ja monet mummut ja vaarit ovat turhan raihnaisia huolehtimaan kasvavista lapsista, joten he ovat itse ehdottaneet lasten muuttoa  Home of Good Hopen hoiviin. Toivotaan, että homma hoituu parhain päin.

Meikä kiittää ja kuittaa Windhoekista loppukokeiden siintäessä silmissä.